Ruusuja ja ristipistoja – kirjontaa

10.9.2013 – 30.11.2016

– kirjontaa Dagny Bäckströmin käsityökokoelmasta 

Kirjonta
    Kirjonnan historiaa Suomessa Suomessa vanhin tieto koristekirjonnasta on saatu rautakautisesta hautalöydöstä, 1100 – 1200-luvulta olevasta naisen puvusta, jossa oli ns. pronssikierukkakirjailua. 1400-luvulla Naantalin Birgittalaisluostarissa nunnat kirjoivat tekstiilejä kirkon käyttöön. Tuolta ajalta on säilynyt silkki- ja metallilangoin kirjottu koruommeltekstiili, kooltaan 76 x 50 cm (Kansallismuseon kokoelmissa). 1500 – 1600-luvulla myös maallikot rupesivat käyttämään koruompelua pukujensa koristeluun. Aateliset ja yläluokan tytöt opetettiin kirjomaan jo nuorena. 1750 – 1800-luvuilla kansannaisten juhlapuvuissa käytettiin jo paljon erilaisia kirjontatapoja. Ne ovat nähtävissä nykyisissä kansallispuvuissa, joiden esikuvina ovat juuri nämä juhlapuvut. 1800-luvun lopulla kirjottiin ylen määrin: pellinnyörit, tarjottimenpitimet, piiput, silmälasikotelot ja kirjoille päällykset. Kirjottiin tauluja, tupakkakukkaroita, säilytyspusseja, lippaita ja muita pikku esineitä. Kammoille, nenäliinoille ja lautasliinoille tehtiin omat säilytyspussinsa. Kodin piirissä naiset ja tytöt kirjoivat liina- eli vuodevaatteita, pöytäliinoja, pyyheliinansuojapeitteitä jne.. Monet liinavaatteet, pyyheliinat ja ruokaliinat nimikoitiin eli niihin kirjottiin tekijänsä nimikirjaimet. Varsinkin ns. kapiot, eli avioon aikovan nuoren naisen valmistamat liinavaatteet, oli tapana nimikoida. Merkkausliinoissa kirjainmallit säilyivät ”muistissa” ja kulkivat äidiltä tyttärille. Talonpoikaiskodeissa merkkausliinoja tehtiin vielä ainakin 1920 – 1940-luvuilla kansakoulun käsityönopetuksen myötä. Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki antoi lapsille samat mahdollisuudet saada opetusta. Näihin aikoihin alkoi ilmestyä myös suomenkielistä kirjallisuutta laajemmin. Talouksiin hankittiin naistenlehtiä, keittokirjoja ja käsityömalleja. Maalaiskansakoulujen oppimäärään sisällytettiin tyttöjen käsityöt, kirjailu mukaan luettuna. Martta- ja kotiteollisuusjärjestöt sekä maanviljelysseurat tekivät kotitalouksille valistustyötä. Annettiin myös tekstiilityönohjausta kirjontaohjeineen. Naiset ryhtyivät tekemään erilaisia peitteitä, pöytä-, piironki-, tarjotin- ja leivinliinoja. Pöytäliinoja saattoi olla useita päällekkäin. Liinoja oli melkein minkä tahansa esineen peitteeksi. Tuolien istuimiin, pää- ja käsinojiin kirjottiin suojat, keinutuoleihin matot ja jopa lampuille tehtiin häikäisysuojukset varjostimien päälle. Vastaavasti kirjottiin valoliinat pöytälamppujen alle lisäämään valotehoa. Kaupunkien ja maaseudun välillä oli suuria eroja kirjonnan runsaudessa. Kirjonnalla saatiin kuitenkin edullisesti kaunistettua vaatimatontakin kotia. Ommeltavat gobeliinit eli seinäkuvat tulivat suomalaisiin koteihin 1900-luvun alussa. Huoneentauluihin kirjottiin kuvioiden lisäksi mietelauseita. Huoneentaulumuoti levisi koko Suomeen 1920 – 1930-luvuilla. Talviaikaan suosittiin villaisia kirjontatöitä, kuten tuolinmattoja ja tyynyjä, jopa pöytäliinoja. Pyyheliinapeitteitä kirjottiin ahkerasti 1930 – 1950 -luvuilla. Malleja saatiin käsityölehdistä, ja kaupoissa myytiin valmiiksi piirrettyjä peitteitä. Aiheina olivat enimmäkseen kotoiset ihmishahmot ja kukat. Ulkomailta tulevat vaikutteet näkyvät tuulimyllyissä, puukengissä ja rokokoo-henkisissä naishahmoissa. 1900-luvun alussa virinnyt jugend-tyylin vaikutus näkyy kirjontamallien tyylitellyissä luonto- ja kasviaiheissa. Tyylille olivat ominaisia kaarevat koristeviivat, liljan, iiriksen ja ruusun kukat sekä männyn kävyt. 1970-luvulla pelkistetyn käsityömuodin jälkeen alettiin etsiä esille vanhoja, kauniita käsitöitä. Paljon on varmasti hävinnyt, mutta viime vuosina on jo ymmärretty paremmin yhteisen käsityö- ja kulttuuriperintömme arvo.

    Näyttelyn tekstiilejä