Sinivalkoisia säikeitä – Suomi 100 vuotta

8.12.2016 - 31.12.2018

Sinivalkoisia säikeitä – näyttely osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa 8.12.2016 – 31.12.2018

Koulukäsityö – Nimikoinnit – Pula-ajan käsityöt – Käsityön merkitys muuttuu

Säätiön näyttelytila, Taitokeskus Hiekkaharju, Vantaa

Kanava- ja ristipistotyöt, Kankaanmaalaus ja painanta, Kirjonta, Kudonta, Muut, Ryijy, Virkkaus
Muut, Pöytäliinat, Pyyheliinat, Seinätekstiilit, Tyynyt, Vuodevaatteet

    SINIVALKOISIA SÄIKEITÄ – käsitöitä Dagny Bäckströmin kokoelmasta itsenäisyyden juhlavuonna 2017

    Dagny Bäckström syntyi vuonna 1918, Suomen itsenäisyyden syntyhetkiin. Niinpä Dagnyn elämänkaari ja hänelle rakkaiksi käyneet käsityöt ovat myös Suomen itsenäisyyden historiaa. Dagny syntyi ja eli koko ikänsä, lähes 90 vuotta, Vantaalla.

    Vuonna 2017 Dagnyn käsityökokoelmasta on esillä eri vuosikymmenten aikana valmistettuja käsitöitä. Ne ovat lähinnä kodin tekstiilejä, joista vielä aika moni voi löytää nostalgisia muistoja. Näyttelyn pedagoginen sisältö koostuu seuraavista osa-alueista: Koulukäsityö, Nimikoinnit, Pula-aika sekä Käsityön merkitys muuttuu. (ks. alla) Näyttely on osa Suomi 100 –juhlavuoden ohjelmaa.

    Käsityöllä on ollut vahva asema Suomessa kansakoulun perustamisen ajoista alkaen. Käden taidot olivat välttämätön osa jokapäiväistä elämää ja kodin kulttuuria. Tämän päivän muotoiluosaamisen juuret ovat pitkälti näissä käden taitojen arvostamisen ja osaamisen perinteissä: muototajussa, itse tekemisen taidossa ja tahdossa. Käsityö sisältää laajassa merkityksessä erittäin suuren määrän materiaaleja: kovia, pehmeitä ja plastisia. Suomalainen identiteettimme on osaltaan syntynyt myös käsityöosaamisen kautta. Miten se – tai sen puuttuminen – saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa meihin ja osaamiseemme? On monia ammatteja, joissa hienomotoriset taidot, ongelmanratkaisukyky ja materiaalituntemus ovat eduksi ja välttämättömiä.

    Käsityö on harrastuksena säilyttänyt sitkeästi asemansa, vaikka kotitarvekäsityö ja käsityöyrittäjyys taistelevat tänä päivänä olemassa olostaan. Käsityön tekeminen tuottaa mielihyvää ja antaa konkreettisia onnistumisen elämyksiä. Se on myös fyysisen tekemisen vastapainoa istumiselle ja abstraktille työlle. Käsityö luo myös yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekeminen antaa mahdollisuuden kohtaamisille.

     Tapahtumia ja työpajatoimintaa

    Näyttelyn yhteydessä järjestetään vuonna 2017 yhdessä Taito Uusimaa ry:n kanssa yleisötapahtumia, joissa aikuisilla ja lapsilla on mahdollisuus valmistaa ja kokeilla käsitöitä. Näyttelytilaan rakentuu yhteisöteos. Lisäksi säätiö tarjoaa Vantaan peruskouluille työpajoja, joissa tutustutaan Käsityömatkalaukku –näyttelyyn ja tehdään kädentaitoja työpajassa.

    Ensimmäinen yleisötapahtuma KÄSITYÖLAUANTAI pidetään 28.1.2017 Hiekkaharjun käsityökeskuksessa.

    Lauantaina 1.4.2017 pidetään Vantaan kaupunginmuseolla Rakkaudesta käsityöhön –työpaja.

    Koulukäsityö kasvatti tytöistä emäntiä

    Dagny kävi kansakoulun 1.–6. luokat vuosina 1925–1931. Hän oli jo tuolloin taitava käsityön harrastaja, olihan hän oppinut kädentaitoja pienestä pitäen kotonaan vihannesviljelytilalla. Suomen itsenäistymisen (1917) jälkeen koulukäsityö vastasi nuoren valtion tarpeisiin. Koulukäsityö oli vielä tuohon aikaan eroteltu sukupuolten mukaan erikseen tyttöjen ja poikien käsityöksi, ja tyttöjä valmisteltiin käsityötunneilla perheen emäntänä ja äitinä toimimiseen.

    Tyttöjen käsitöissä olennaisimpina taitoina pidettiin käsin- ja koneompelua, mitanottoa ja kaavapiirustusta, leikkaamista, paikkausta ja parsimista, nimikointia, neulomista ja virkkaamista – taitoja, joita jokainen perheen emäntä tarvitsi kotona. Käsityöluokka oli usein varustettu myös rukilla ja kangaspuilla.

    Käsityötaitoa arvostettiin tuohon aikaan suuresti sen välttämättömyyden vuoksi. Erityisesti monin paikoin maaseudulla koulua saatettiin arvostella suoraan sen mukaan, millaisia käsitöitä siellä tehtiin. Pienten tyttöjen käsityöinnostusta yritettiin herätellä ilon ja leikin kautta valmistamalla käsityötunneilla nukke ja nuken vaatteita. Ajatuksena oli, että vaatteen valmistuksen opetteleminen aloitetaan pienemmässä mittakaavassa ja myöhemmin samat työvaiheet toistetaan isompia vaatteita tehtäessä ylemmillä luokka-asteilla.

    Poikia opetettiin käyttämään puusepän, sorvarin ja sepän työkaluja, jotta he oppisivat valmistamaan kodissa tarvittavat huonekalut, taloustarvikkeita ja peltotöissä tarvittavat työkalut. Myös suutarin ja satulasepän töitä opeteltiin.

    Dagny signeerasi käsityönsä nimikoimalla

    Kodeissa tarvittavia käyttötekstiilejä ja vaatteita on nimikoitu ompelemalla suunnilleen 1960–1970-luvuille asti. Alun perin tekstiilejä merkattiin niiden tekijän nimikirjaimilla käytännön syistä, se esimerkiksi helpotti samanlaisten vuodevaatteiden erottelua eri talouksien yhteisessä pyykissä.

    Nimikoinnista kehittyi vakiintunut tapa, jonka avulla naiset saattoivat toteuttaa itseään ja esitellä käsityötaitojaan. Nimikointi oli loppusilaus, jolla signeerattiin itse valmistetut tekstiilit. Tapana oli nimikoida kaikki kodintekstiilit, kuten vuodevaatteet, pöytäliinat ja pyyheliinat sekä vaatteista alus- ja yöasut. Nuoren tytön kapiot oli tavattoman tärkeää nimikoida huolellisesti. Kapioita valmistettiin, jotta tytöllä oli naimisiin mennessään tai kotoa pois muuttaessaan valmiina tarpeelliset kodin tekstiilit.

    Erilaisia kirjaimia kehiteltiin itse tai haettiin mallikirjoista. Ne jäljennettiin kankaalle ennen ompelua kalkiopaperin tai voipaperin avulla. Nimikoinnit sijoitettiin yleensä näkyvälle paikalle kulutukselle alttiita kohtia välttäen. Esimerkiksi pöytäliinaan nimikointi sijoitettiin liinan lyhyen tai pitkän sivun keskelle tai liinan kulmaan siten, että vieras huomasi sen heti huoneeseen tullessaan.

    Pula-aika pakotti kekseliäisyyteen myös käsitöissä

    Sodan aikana ja sen jälkeen, niin sanottuna pula-aikana 1940-luvulla, Suomessa kärsittiin elintarvikepulan lisäksi myös raaka-ainepulasta. Tästä johtuen monet tuotteet olivat ”kortilla” eli niitä sai ostaa vain rajoitetusti.  Tämän ajan ihmiset joutuivat toden teolla laittamaan kekseliäisyytensä peliin, kun uusia vaatteita, lakanoita tai kankaita ei juurikaan ollut saatavilla. Dagny oli tällöin hieman yli 20-vuotias nuori nainen.

    Pula-aikana totuttiin tekemään vaatteita mistä hyvänsä tarkoitukseen kelpaavasta kankaasta ja kaikki mahdollinen korjattiin tai uusiokäytettiin. Esimerkiksi pitkän ja tukevan isännän vanhojen housujen lahkeista voitiin tehdä hoikan naisen puolihame tai pienen pojan housut. Vanhat reikäiset neuleet purettiin ja neulottiin uudelleen vaikkapa villasukiksi tai lapasiksi.

    Kangaspulan aikana kehitettiin sillakangas, joka jalostettiin puusta nykyisen viskoosikankaan tapaan. Puusta tehtiin myös paperia ja paperinarusta erilaisia sisustustekstiilejä ja asusteita, kuten mattoja, kenkiä ja laukkuja. ”Puu pulasta pelastaa” olikin pula-aikana yleisesti käytetty sanonta.

    Käsityön merkitys muuttuu

    Vielä 1900-luvun alkupuolella oli tavanomaista, että naiset kokoontuivat ompeluseuroihin käsityön merkeissä. He valmistivat itse kaikki kodeissa käytettävät tekstiilit ja vaatteet. Kankaatkin kudottiin itse kangaspuilla, kun ensin oli kehrätty langat pellavasta tai lampaan villasta. Vähitellen tehdasvalmisteiset kankaat kuitenkin yleistyivät ja halpenivat, ja naisten valtava käsityötaakka alkoi helpottua.

    Pula-aikana 1940-luvulla materiaalien puutteen vuoksi perinteiset käsityötaidot nousivat hetkeksi uuteen arvostukseen, mutta sen jälkeen ne ovat alkaneet hiljalleen unohtua. 1950–1960-luvuilla maaseutu ajautui murrokseen, kun teollisuuden nopean koneellistumisen myötä työt maaseudulla vähenivät ja ihmiset alkoivat muuttaa töiden perässä kaupunkeihin. Yksilöllisten käsitöiden arvostus laski, kun tasalaatuisia ja edullisia tehdasvalmisteisia tuotteita pystyi tavallinenkin ihminen ostamaan lähikaupasta. Naiset alkoivat käydä töissä kodin ulkopuolella, tarvittiin uusia taitoja ja käsityöt jäivät harrastukseksi.

    1970-luvulla kulttuuripolitiikka Suomessa vahvistui ja käsityön arvostus harrastuksena kasvoi ihmisten vapaa-ajan lisäännyttyä. Dagny eli ja koki käsityön murrosvaiheen pakollisista kotitöistä harrastukseksi. Hän oli intohimoinen ja monipuolinen käsityöntekijä aina vanhoille päivilleen asti. Aikuisiällä hän kutoi pyyheliinakankaiden sijaan kangaspuilla poppanaliinoja, ompeli seinätekstiilejä ja kirjoi koristeita pöytäliinoihin. Hän opetteli uusiakin käsityötaitoja, kuten kankaanmaalausta ja kynttilöiden valamista.

    Nykyään käsityö on Suomessa harvalle elinkeino, mutta monelle tapa toteuttaa itseään. Käsityön tekeminen tuo iloa ja hyvinvointia tekijälleen samaan tapaan kuin vaikkapa musiikki, urheilu tai kuvataide niiden lajien harrastajille. Käsityöllä on myös suuri merkitys suomalaisen esinekulttuurin ja kädentaidon ylläpitäjänä. Monet nykyiset ammatit vaativat edelleen tarkkaa kättä ja silmää, joiden yhteispeli kehittyy vain tekemällä oppimalla.

    Näyttelyn tekstiilejä