Uusi näyttely: Toimikasta ja damastia

Kudonta oli Dagnylle harrastusta ja työtä

Dagny kävi kansakoulun 1.-6. luokat vuosina 1925 – 1931. Tuohon aikaan opittiin käsitöiden tekemistä sekä kotona että koulussa. Vantaan elinkeinorakenne oli tuolloin maatalousvaltainen. Oli tavallista, että lastenkin tuli oppia maatilan sekä kodin hoitoon kuuluvat askareet ja työt.

Tyttöjen koulukäsitöissä olennaisimpia taitoja olivat käsin- ja koneompelu, mittojen ottaminen, kaavapiirustus, leikkaaminen, paikkaus ja parsiminen, nimikointi, neulominen sekä virkkaaminen -taitoja, joita jokainen perheen emäntä tarvitsi kotona. Käsityöluokka oli usein varustettu rukilla ja kangaspuilla, näin voitiin koulussa opiskella langan kehruuta sekä kankaan kudontaa.

Usein myös kodeissa oli kangaspuut sekä kaikki kankaan kutomiseen tarvittavat työvälineet. Näin ollen lapsetkin näkivät sekä saattoivat päästä osallistumaan kankaan rakentamiseen ja opetella kangaspuilla kutomista pienestä pitäen. Dagny lienee oppinut kangaspuilla kutomisen taidon jo nuorena ehkä juuri mattoja ja pellavapyyhkeitä kutomalla.

Tuohon aikaan kaikki kodin tekstiilit pyrittiin valmistamaan itse. Tehdasvalmisteisia tuotteita oli vähän tarjolla ja ne olivat kalliita. Tämä oli valtava työsarka naisille, sillä ohuista langoista kudotut vuodevaate-, verho- ja pukukankaat olivat todella vaativia ja aikaa vieviä. Lisäksi saatettiin tuottaa myös lankamateriaali kasvattamalla itse pellavaa, josta monien työvaiheiden jälkeen saatiin lankaa. Jos oli lampaita, niistä saatiin villaa, joka jalostettiin karstaten ja kehräten langoiksi.

Sodan aikana ja sen jälkeen, niin sanottuna pula-aikana 1940 –luvulla Suomessa kärsittiin elintarvikepulan lisäksi myös raaka-ainepulasta. Tästä johtuen monet tuotteet olivat ”kortilla” eli niitä sai ostaa vain rajoitetusti. Tämän ajan ihmiset joutuivat toden teolla laittamaan kekseliäisyytensä peliin. Tällöin Dagny oli hieman yli 20-vuotias nuori nainen, joka varmasti joutui hyödyntäämään käsityötaitojaan, minkä vain pystyi.

Kankaita kudottiin kotona vielä 1950-luvulla yleisesti. Kun tehdasvalmisteisia lankoja alettiin saamaan, syntyi kotiin hienoja pukukankaita, verhoilukankaita ja muita tekstiilejä. Käsityölehdistä saatiin inspiraatiota ja ohjeita, esim. Kotiteollisuus (nyk. Taito –lehti) ja Omin käsin –lehdet olivat tuolloin suosittuja.

Kotiteollisuuskoulut olivat ammatillisia oppilaitoksia, joissa kankaan kudontaa ja muita kädentaitoja opetettiin nuorille. Suomen tekstiiliteollisuudessa ja pienteollisuudessa tarvittiin näitä oppeja.

1950 – 1960 –luvuilla maaseutu ajautui murrokseen, kun teollisuuden nopean koneellistumisen myötä työt maaseudulla vähenivät ja ihmiset alkoivat muuttaa töiden perässä kaupunkeihin. Kuitenkin vielä 1970-80-luvuilla saattoi kotona olla pienet kangaspuut, joilla kudottiin mattoja ja poppanoita. Vähitellen, kun muutettiin pienempiin asuntoihin, eivät kangaspuut enää mahtuneet koteihin. Kudontaa harrastettiin kudonta-asemilla sekä kansalaisopistojen kursseilla. Näin tehdään yhä edelleen mm. Taitokeskuksissa ympäri Suomen.

Dagny eli ja koki käsityön murrosvaiheen pakollisista kotitöistä harrastukseksi. Hän oli intohimoinen ja monipuolinen käsityöntekijä aina vanhoille päivilleen asti. Aikuisiällä hän kutoi kangaspuilla poppanaliinoja, kuva- ja kuultokudoksia, ompeli seinätekstiilejä sekä kirjoi koristeita pöytäliinoihin. Hän opetteli myös uusia käsityötaitoja, kuten kankaanmaalausta ja kynttilöiden valamista.