Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Dagny sai päästötodistuksen 30.5.1931. Silloin hän oli käynyt kansakoulua (folkskola) kuusi vuotta. Sen jälkeen alkoivat maatalon työt täysipainoisesti vanhempien apuna vihannesviljelytilalla. Se oli tuohon aikaan hyvin tavallista 12-vuotiaan elämää. Sen takia koululaiset opiskelivat myös sellaisia aineita kuin kotiseutuoppi, maatilan hoito ja kodin talous. Ja tietenkin käsityötä. Tyttöjen käsitöissä olennaisimpina taitoina pidettiin käsin- ja koneompelua, kaavapiirustusta,…

Dagnyn ateljéssa

Dagnyn ateljéssa

Dagny teki monenlaisia käsitöitä ja toki myös ompeli vaatteita. Kertoman mukaan hänellä oli pitkät vaatetangolliset itse ommeltuja leninkejä, jakkupukuja, puseroita ja hameita. Vielä 1970-luvulle asti oli hyvin tavallista, että vaatteet ommeltiin itse tai niitä teetettiin ompelijalla. Olihan se edullisempaakin kuin kaupasta ostaminen. Dagny ompeli jonkin verran vaatteita myös muille. Dagny matkusteli varttuneemmalla iällä, ja tietysti…

Dagny rakasti kukkia – puutarhassa ja käsitöissä

Dagny rakasti kukkia – puutarhassa ja käsitöissä

Dagny rakasti kukkia – puutarhassa ja käsitöissä Dagnyn toinen rakas harrastus käsitöiden lisäksi oli puutarhanhoito. Dagny sai ystävältään lahjaksi valokuvakansion, joka oli otsikoitu ”Dagnyn paratiisi”. Albumi on täynnä valokuvia valtavasta kukkapuutarhasta. Dagnyn puutarha oli runsaudensarvi, jossa kukoistivat niin hyöty- kuin koristekasvitkin. Hän piti autotallissaan talvehtimassa pelargonioita, joista kehkeytyi kesän kuluessa jättiläismäisiä pensaita. Pitkät ruusupenkit ja…

Ruiskukka

Ruiskukka

Ruiskukka-aihe toistuu hyvin monissa Dagnyn käsitöissä. Ruiskukka eli ruiskaunokki on muinaislaji, joka on ollut meillä luonnonniittyjen ja kulttuurimaiseman vakiokasvi. Vielä Dagnyn lapsuuden aikaan 1900-luvun alussa se on ollut nykyistä paljon yleisempi. Se on pilkuttanut viljapeltoa kauniin sinisellä kukallaan tai kehystänyt pellon reunaa. Onpa se saattanut jopa villiintyä valtaamaan niityn tai pellon kokonaan, lainehtinut kuin sininen…

Sadonkorjuun aika

Sadonkorjuun aika

Dagny viljeli muun muassa kaaleja, sipulia ja perunoita. Maatalous näkyi vahvasti Tikkurilan seudulla 1960-luvulle asti sekä elinkeinona että maalaismaisemana. Sodanjälkeinen teollisuuden kehitys alkoi vaikuttaa voimakkaasti myös tämän seutukunnan elinkeinorakenteisiin: maanviljelys väheni, ihmiset menivät töihin tehtaisiin ja palveluammatit lisääntyivät. Tuusulanväylää, lentokenttää ja Kehä III:sta alettiin rakentaa, mikä muutti olennaisesti seudun maisemaa ja rakennetta. Dagny rakennutti itselleen…